Metsästäjäliitto on antanut ympäristöministeriölle lausunnon koskien Pohjois-Karjalassa valtion maille perustettavia luonnonsuojelualueita. Näillä alueilla metsästys uhkaa muuttua lähtökohtaisesti kielletyksi.
”Suurimmalla osalla esityksen kohteena olevia alueita on voitu aiemmin metsästää. Metsästyksen mahdollisimman laaja jatkuminen nyt perustettavilla uusilla luonnonsuojelualueilla on tarpeellista mm. luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja mahdollisesti vahinkoa tuottavien lajien hallinnan näkökulmasta”, tiivistää Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors. Suojeltavien alueiden yhteispinta-ala reilut 36 000 hehtaaria, mikä on maakunnan tasolla suuri osuus ja vaikuttaa alueen virkistyskäyttöön.
Riistalajien luettelo vaatii täydennystä
Asetusluonnoksessa on nyt tiettyjä metsästyksen mahdollistavia poikkeuksia. Luonnoksen mukaan alueella saisi jatkossa metsästää hirveä, metsäjänistä, villisikaa, teertä ja metsoa. Näiden lisäksi vieraspedoista sallittua olisi minkin ja supikoiran metsästys.
Sallittujen riistalajien luettelo tulisi Metsästäjäliiton mielestä kuitenkin olla alueella kattavampi.
”Tietyillä suojelualueilla on sallittuna metsäkanalinnuista teeren ja metson pyynti, kun taas pyy on rauhoitettu. Vuoden 2019 riistakolmiolaskentojen mukaan pyykannat ovat jatkaneet alueella kasvua ja ne lähestyvät paikoin jopa laskentahistorian huipputiheyksiä. Maamme korkeimmat pyytiheydet havaittiin vuonna 2019 nimenomaan Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Näiden lukujen valossa pyyn jättäminen metsästyksen ulkopuolelle Pohjois-Karjalassa on perusteetonta”, Ere Grenfors sanoo.
Metsästäjäliiton näkemyksen mukaan jäniseläinten osalta tulisi sallia metsäjäniksen lisäksi myös rusakon pyynti. Molemmat lajit ovat elinvoimaisia ja maakunnan alueella esiintyviä lajeja. Pohjois-Karjalassa metsästävät Metsästäjäliiton jäsenseurat ovat esittäneet myös, että ketun ja näädän metsästys tulisi sallia minkin ja supikoiran lisäksi. Samoin vieraslajina Suomessa elävän kanadanmajavan ja sekä kanalinnuille suuria pesätappioita aiheuttavien varislintujen metsästys koetaan alueella tarpeelliseksi.
Kestävä metsästys on tärkeä osa virkistystä ja suomalaista kulttuuriperintöä. Metsästäjäliiton mielestä on erittäin tärkeää, että paikallisten metsästäjien kanssa keskustellaan, heitä kuullaan aidosti ja kerrotaan mahdollisimman varhain suojelun vaikutuksista alueella tapahtuvaan metsästykseen. ”Avoimen keskustelun avulla vältytään epätietoisuudelta ja epävarmuudelta, mikä on kaikkien osapuolten etu."
Lisätietoja:
Lue koko lausunto täältä: https://metsastajaliitto.fi/lausunnot/pohjois-karjalan-luonnonsuojelualueet
Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!
Ere Grenfors
luonnon- ja riistanhoitopäällikkö
+358 505 698 916
etunimi.sukunimimetsastajaliitto.fi
seuratoiminta, lakiasiat