Tapamme toimia

Tapamme toimia

Reijolan koulun 4.luokkalaiset
Pohjois-Karjalan piiri on Metsästäjäliiton jäsen. Piirin jäseniä ovat metsästysseurat jäsenineen sekä piirin henkilöjäsenet. (Piirin toimisto sijaitsee .)

Vaikuttaminen lähtee seuroista 

Metsästäjäliitossa toimii noin 2600 rekisteröitynyttä yhdistystä, metsästysseuraa. Seurojen toimintaa perustuu seuran sääntöihin ja yhdistyslakiin. Seura voi vaikuttaa liiton päätöksentekoon nimeämällä edustajat Metsästäjäliiton piirin vuosikokouksiin tai esimerkiksi tekemällä aloitteita, jotka käsitellään ensin piirihallituksessa ja viedään sen jälkeen liittokokoukseen. 
 


Piirit huolehtivat paikallisesta toiminnasta

Metsästäjäliitolla on 16 piiriä, joiden toiminta-alue kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Piirit ovat liiton toimintaperiaatteisiin sitoutuneita itsenäisiä, rekisteröityjä yhdistyksiä. Kussakin piirissä on toiminnanjohtaja ja piirihallitus. Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtaja on Sirpa Niiranen.
 


Liittokokouksessa teemme tärkeimmät päätökset

Metsästäjäliitossa korkeinta päätäntävaltaa käyttää kahdesti vuodessa kokoontuva liittokokous. Pohjois-Karjalan piiri saa lähettää kokoukseen 2 edustajaa, joiden valtakirjan äänimäärä perustuu piirin jäsenmäärään. Liittokokouksessa hyväksytään talousarvio ja toimintakertomus sekä tulevan vuoden budjetti ja toimintasuunnitelma. Liittokokous myös nimeää liittohallituksen. Pohjois-Karjalan piirin liittokokousedustajat vuonna 2019 ovat Raija Kovero, varalla Jouni Tuovinen ja Pasi Parviainen, varalla Juha Hiltunen.


Liittokokous nimeää liittohallituksen.

 


Liittohallitus toteuttaa liittokokouksen päätöksiä

Liittohallitus hoitaa liiton omaisuutta, päättää palkattavasta henkilökunnasta sekä tukee piirihallitusten toimintaa. Liittohallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 16 jäsentä sekä heidän varajäsenensä. Pohjois-Karjalan piirin edustajat liittohallituksessa ovat Pasi Parviainen ja hänen varajäsenenään Juha Hiltunen

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Juha Hiltunen
Piirin puheenjohtaja
0400 169 504
Sirpa Niiranen
Sirpa Niiranen
piirin toiminnanjohtaja
0401965953