Pohjois-Karjalan piiri ry:n säännöt

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piiri ry

Rekisterinumero: 72760

Y-tunnus;0609822-1

SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus

Yhdistyksen nimi on Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piiri Ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään piiriksi ja Suomen Metsästäjäliitto-Finlands Jägerförbund ry:tä liitoksi. Piiri on liiton jäsen ja se toimii Pohjois-Karjalan maakunnan alueella.

Piirin tarkoituksena on sopeuttaa maamme ikivanha eränkäynti ja sen perinteet nykyaikaan mukautuvaksi henkistä ja ruumiillista kuntoa kehittäväksi ja luonnon läheisyyteen vieväksi urheilumuodoksi. Näitä päämääriä silmälläpitäen se vaalii eränkäyntikulttuuria, edistää ja kehittää alueensa metsästys- ja riistanhoito oloja ja on liiton ja niiden yhteisöjen ja henkilöiden yhdyssiteenä, jotka harrastavat metsästystä ja riistanhoitoa sekä niiden edellyttämää luonnonsuojelua.

Tarkoituksena toteuttamiseksi piiri pyrkii

1) Liittämään jäsenikseen alueellaan toimivat metsästysyhdistykset ja yksityiset henkilöt, sekä toimimaan niiden yhteenliittymänä.
2) Saattamaan järjestyneet metsästysolot aikaan alueellaan edistämällä tarkoitustaan vastaavien metsästys- ja riistanhoitoalueiden muodostamista jäsenyhdistystensä, perustettavien uusien metsästysyhdistysten sekä yksityisten metsästäjien ja riistanhoitajien toimesta.
3) Harjoittamaan toimintaa, joka edistää jäsenistön mahdollisuuksia päästä osalliseksi metsästyksen suomasta virkistyksestä, edistää aktiivista riistanhoitoa ja riistakantojen säästeliästä ja järkevää verotusta päämääränä metsästysmahdollisuuksien lisääminen ja jatkuvuuden turvaaminen.
4) Edistämään kunnioitusta voimassaolevaa metsästyslainsäädäntöä kohtaan sekä levittämään oikeita käsityksiä metsästyksen ja riistanhoidon merkityksestä niin metsästäjien kuin yleisön keskuudessa.
5) Edistämään metsästystaitoa ja metsästysaseiden käyttöä erämiesten keskuudessa järjestämällä metsästysammunnan harjoittelu- ja kilpailutilaisuuksia.
6) Jäsenistön toiminnan tehostamiseksi järjestetään kokouksia, neuvotteluja, kursseja, kilpailuja, näyttelyjä ja työskennellään yhteistyössä kaikkien yhteisöjen ja yksityisten henkilöitten kanssa, joilla on vaikutusta ja kiinnostusta riistanhoito- ja metsästysasioihin.
7) Valvomaan jäsenistönsä harrasteeseen liittyviä etuja.

Piirin kieli on suomenkieli.

Piiri voi piirin kokouksen päätöksellä liittyä yhteistoimintaan muiden piirin tarkoitusperiä edistävien kotimaisten yhteisöjen kanssa joko liittymällä niiden jäseneksi tai solmimalla yhteistoiminta- taikka työnjakosopimuksia. Ennen päätöksen tekoa on pyydettävä liiton hallituksen lausunto asiasta.

Piirin jäsenet

Piirin varsinaisina jäseninä voivat olla rekisteröidyt metsästysyhdistykset tai muut metsästystä, riistahoitoa ja niiden edellyttämää luonnonsuojelua harjoittavat rekisteröidyt yhdistykset sekä henkilöjäsenet, jotka piirihallitus jäseneksi hyväksyy.

Kannattaviksi jäseniksi piirin hallitus voi hyväksyä myös muita henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä. Näillä on puhe- mutta ei äänioikeutta piirin kokouksissa.

Varsinaiset ja kannattavat jäsenet suorittavat vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun.

Piirillä voi lisäksi olla kunniapuheenjohtaja ja kunniajäseniä, joilla on puhe- mutta ei äänioikeutta piirin kokouksissa.

Jäsen, joka haluaa erota piiristä ilmoittakoon siitä kirjallisesti piirin hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti piirin kokouksen pöytäkirjaan. Piirin jäsen voidaan eroittaa Pohjois-Karjalan piiristä, jos se toimii vastoin piirin tarkoitusperiä, rikkoo piirin sääntöjä, piirin kokouksen päätöksiä, metsästyslaki, tai hyvä metsästystapoja, taikka yhdistyslain mukaan erottamisperuste on olemassa. Jäsenen erottaa piirihallitus. Erottamispäätöksen on saatava kuitenkin vähintään kolmeneljäsosan (3/4) äänten enemmistö ja se annetaan erotetulle tiedoksi kirjatussa kirjeessä. Varsinaisella jäsenellä on kuitenkin oikeus saada erottamispäätös liittohallitukseen lausunnolle ennen lopullisen päätöksen antamista, mutta erotettavan on pyydettävä tätä oikeutta antamansa selityksen yhteydessä. Eroavan tai erotetun jäsenen on suoritettava kuluvan vuoden jäsenmaksu.

Henkilö, joka erityisen ansiokkaasti on edistänyt piirin tarkoitusperien toteuttamista, voidaan piirin kokouksen päätöksellä kutsua piirin kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi.

Piirillä on oikeus valvoa, että sen jäsenistö ja jäsenyhdistykset noudattavat hyviä metsästystapoja. Piirihallitus voi päätöksellään vaatia hyvien metsästystapojen rikkomiseen syyllistyneen metsästäjän erotettavaksi metsästysyhdistyksestään, mikäli vähintään 3/4 hallituksen jäsenistä on tähän päätökseen yhtynyt, eikä ao. henkilöllä ole oikeutta tämän jälkeen kuulua liiton jäsenyhdistyksiin ilman liittohallituksen suostumusta.

Piirihallitus ja sen tehtävät

10§

Piirin hallituksena hoitaa sen asioita piirihallitus, johon kuuluu puheenjohtaja jota kutsutaan myös piirin puheenjohtajaksi sekä kaksitoista (12) jäsentä, jotka piirin vuosikokous valitsee kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä on vuosittain puolet erovuorossa ja määrätään ensimmäisellä kerralla erovuoroiset hallituksen jäsenet arpomalla. Puheenjohtaja eroaa joka toinen vuosi. Jos puheenjohtaja tai hallituksen jäsen eroaa kesken toimikauttaan, valitsee piirikokous hänen tilalleen uuden henkilön jäljellä olevaksi ajaksi.

Piirihallitus valitsee keskuudestaan piirin varapuheenjohtajan joka vuosi. Piirin toiminnanjohtajan, sihteerin ja varainhoitajan sekä mahdolliset muut toimihenkilöt piirihallitus valitsee keskuudestaan tai piirihallituksen ulkopuolelta.

Piirihallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta. Jos vähintään kolme (3) piirihallituksen jäsentä ilmoitettua asiaa varten sitä vaatii, on hallitus kutsuttava koolle.

Piirihallitus on päätösvaltainen, kun sen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

11§

Lakia, näitä sääntöjä sekä liiton ja piirin kokouksen ohjeita noudattaen piirihallituksen tulee: 1. Johtaa piirin toimintaa ja hoitaa sen asiat, jotka lain ja näiden sääntöjen mukaan kuuluvat sen hallitukselle.
2. Kutsua koolle piirin kokoukset, valmistaa niille esitettävät asiat ja panna niiden päätökset täytäntöön.
3. Pitää jäsenluetteloa ja huolehtia jäsenmaksujen maksamisesta ja perimisestä.
4. Huolehtia jatkuvasta yhteydenpidosta liittoon, jäsenistöön ja saman harrastealan yhteisöihin.
5. Ottaa ja vapauttaa palveluksesta toimihenkilöt, määrää heidän palkkauksensa talousarvion puitteissa, laatia heille toimintaohjeet ja valvoa heidän toimintaansa.
6. Hoitaa piirin omaisuutta, pitää siitä sekä piirin tuloista ja menoista täydellistä kirjanpitoa ja laatia piirin talousarviot, toimintasuunnitelmat ja vuosikertomukset.
7. Ryhtyä toimenpiteisiin jos jäsenyhdistys, sen jäsen tai piirin muu jäsen toimii vastoin piirin sääntöjä tai määräyksiä.
8. Asettaa piirin toiminnan kannalta tarpeelliset toimikunnat ja valiokunnat.

Piirin nimen merkitseminen

12§

Piirin nimen kirjoittavat piirihallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai toiminnanjohtaja kukin erikseen. Juoksevia asioita varten piirihallitus voi valtuuttaa jonkun toimihenkilönsä yksin kirjoittamaan piirin nimen.

Tili- ja toimintavuosi

13§

Piirin tili- ja toimintavuosi alkaa tammikuun 1.päivänä ja päättyy joulukuun viimeisenä päivänä. Piirin tilit ja niihin liittyvät asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille vähintäin kolme viikkoa ennen vuosikokousta ja näiden on annettava lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

Piirin kokoukset

14§

Piirin vuosikokous pidetään vuosittain maaliskuun aikana ja ylimääräinen piirin kokous silloin, kun edellinen piirin kokous on niin päättänyt, piirin hallitus niin päättää tain vähintään yksi viidesosa (1/5) jäsenistä sitä kirjallisena pyytää piirihallitukselta määrätyn asian käsittelyä varten. Ylimääräinen piirin kokous on pidettävä kahden (2) kuukauden kuluessa kirjallisen pyynnön esittämisestä.

15§

Piirin kokouksissa käyttävät jäsenet päätäntävaltaa jäsenyhdistysten keskuudestaan valitsemat edustajat, joita saa olla jokaisesta enintään kolme (3) henkilöä. Edustajilla on yhteisesti yksi ääni jokaista sellaista edustamansa yhdistyksen henkilöjäsentä kohden, jonka osalta edellisenä vuotena on suoritettu piirille tuleva jäsenmaksu. Jos edustajia on yksi, käyttää hän koko edustamansa äänimäärän. Edustajien lukumäärän ollessa kaksi, käyttää kumpikin puolet ja jos heitä on kolme,käyttää kukin yhden kolmasosan yhteisestä äänimäärästä.

Edustajilla pitää olla yhteinen jäsenyhdistyksen kokouksen pöytäkirjan ote tai sen hallituksen antama valtakirja, josta selviää edustajien ja heidän mahdollisten varamiestensä nimet.

Henkilöjäsenillä, jotka ovat suorittaneet jäsenmaksunsa piirille edelliseltä vuodelta, on yksi (1) ääni. Sitä ei toinen ole oikeutettu käyttämään.

16§

Kutsu vuosikokoukseen lähetetään jäsenille ja liitolle kirjallisesti vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Asiat, jotka jäsenet haluavat saada kokouksen esityslistalle, on ilmoitettava piirihallitukselle helmikuun 15 päivään mennessä.

17§

Kutsu ylimääräiseen piirin kokoukseen lähetetään jäsenille ja liitolle kirjallisesti vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta, ja on kutsuun liitettävä kokouksen esityslista tarpeellisine liitteineen. Ylimääräisestä piirin kokouksesta on muutoin soveltuvin kohdin voimassa mitä näissä säännöissä piirin vuosikokouksesta on määrätty.

18§

Piirin vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja sihteeri.
2. Todetaan kokouksen laillisuus.
3. Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa.
4. Tarkastetaan edustajien valtakirjat.
5. Esitellään piirin edellisen vuoden vuosikertomus.
6. Esitellään piirin edellisen vuoden tilit ja tilintarkastajain lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös.
7. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä piirihallitukselle ja muille tilivelvollisille.
8. Valitaan joka toinen vuosi piirihallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.
9. Valitaan piirihallituksen muut jäsenet erovuoroisten tai eronneiden tilalle seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.
10. Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa sekä heille varamiehet.
11. Vahvistetaan kuluvan vuoden toimintasuunnitelma.
12. Vahvistetaan piirin talousarvio toimintavuodeksi.
13. Päätetään toimintavuonna piirille suoritettavan liittymis- ja jäsenmaksun suuruus.
14. Valitaan kaksi edustajaan ja heidän henkilökohtaiset varamiehensä kuluvaksi toimintavuodeksi liiton liittokokouksiin.
15. Päätetään kokouksen esityslistalla olevista muista asioista.
16. Käsitellään muut piirihallituksen mahdollisesti esittämät asiat.
17. Päätetään liitolle ja omille yhteisöille tehtävistä kokouksen esityksistä.
18. Keskustellaan muista esille tulevista asioista.

Piirihallituksen jäsenen toimiessa kokouksessa äänivaltaisena jäsenenä tai jäsenyhdistyksen edustajana (osanottajana) hän ei saa osallistua päätöksentekoon 18.§ 7 ja 10 kohdissa mainituissa asioissa.

Äänestystapa

19§

Piirin kokouksissa asiat ratkaistaan, mikäli nämä säännöt eivät toisin määrää, yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Vaalit toimitetaan, jollei kokous voi valittavista tai muusta vaalijärjestyksestä sopia, suljetulla lippuäänestyksellä, jolloin kukin äänestäjä saa äänestyslippuunsa merkitä enintään niin monen henkilön nimen kuin kulloinkin on valittava ja käytettävissään oleva äänimäärä. Valituiksi tulevat ne henkilöt, jotka äänestyksessä täten saavat eniten ääniä, saamiensa äänien mukaisessa järjestyksessä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee arpa.

Erinäiset määräykset

20§

Piirin jäsenyhdistysten tulee ennen huhtikuun 1 päivää lähettää piirille kahtena kappaleena luettelo jäsenistään ja heidän osoitteistaan, luettelo toimihenkilöistä ja heidän osoitteistaan ja kertomus edellisen toimintavuoden toiminnasta sekä antaa piirille viivyttelemättä sen pyytämät tiedot.

Piirin sääntöjen muutokset ja piirin purkaminen

21§

Näiden sääntöjen muuttamisesta ja piirin purkamista koskeva päätös ollakseen pätevä on tehtävä piirin kokouksessa vähintään kolmeneljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä sen jälkeen, kun hallitus on asian käsitellyt ja esityksensä tehnyt sekä ilmoittanut siitä kokouskutsussa.

Sääntömuutoksesta on hankittava liiton hallituksen lausunto.

22§

Piirin purkautuessa sen varata luovutetaan purkamispäätöksen tehneen piirin kokouksen päättämälle sellaiselle rekisteröidylle yhdistykselle, muulle oikeuskelpoiselle yhteisölle, säätiölle tai laitokselle, jonka kokous katsoo lähinnä edistävän piirin tarkoitusperiä.

23§

Muissa kohdin noudatettakoon yhdistyslain määräyksiä.

Pohjois-Karjalan piiri